Hiekkalinna on 4-paikkainen erityisen huolenpidon yksikkö, joka sijaitsee kaksikerroksisessa kiinteistössä Juvan kirkonkylän taajamassa. Vuonna 2025 uudistetut tilat ovat kodinomaiset ja tilavat.
Erityisen huolenpidon yksikkö Hiekkalinna tarjoaa lyhytaikaista intensiivistä sekä tavoitteellista hoitoa nuorille, jotka tarvitsevat pysäytysjaksoa esimerkiksi aggressiivisen käyttäytymisen, jatkuvan karkailun tai päihde- tai rikoskierteen katkaisemisen vuoksi.
Erityisen huolenpidon jakson suunnittelu, toteutus ja arviointi perustuvat aina yksilöllisyyteen ja moniammatilliseen yhteistyöhön.
Jokaisella nuorella on nimettynä kaksi omaohjaajaa, jotka pääasiassa vastaavat nuoren erityisen huolenpidon jakson toteuttamisesta tavoitteiden mukaisesti. Hiekkalinnassa nuorille kuitenkin tarjotaan intensiivisen omaohjaajatyöskentelyn lisäksi koko henkilöstön monipuolinen erityisosaaminen. Tätä osaamista sovelletaan nuoren yksilöllisten tarpeiden mukaisesti osana kokonaisvaltaista kuntoutus- ja ohjausprosessia. Hiekkalinnassa työskentelyä toteutetaan yksilökeskusteluina, sekä ryhmämuotoisena työskentelynä.
Työskentelyssä korostuu tiivis ohjaajajohtoinen arki, joka mahdollistaa nuoren rauhoittumisen ja pysähtymisen. Arkea rytmittävät selkeät arjen raamit, joita kaikki noudattavat. Näillä varmistetaan nuorelle turvallinen ja ennakoitavissa oleva arkirytmi, joka tukee nuoren kokonaisvaltaista hyvinvointia
Henkilökuntamme koostuu pitkäaikaisista, kokeneista ja sitoutuneista ammattilaisista, joilla on laaja-alaista erityisosaamista vaativan tason asiakastyöhön. Työotteemme perustuu tutkittuun tietoon, vaikuttaviin menetelmiin sekä yksilölliseen ja kunnioittavaan kohtaamiseen.
Hyödynnämme työssämme monipuolisesti erilaisia terapeuttisia ja ohjauksellisia lähestymistapoja, joiden avulla pystymme vastaamaan nuorten yksilöllisiin tarpeisiin mm:
Dialektinen käyttäytymisterapia (DKT)
tukee tunnesäätelytaitojen, vuorovaikutuksen ja kriisinhallinnan kehittymistä.
Hyväksymis- ja omistautumisterapia (HOT)
auttaa nuorta lisäämään psykologista joustavuutta ja löytämään itselle merkityksellisiä suuntia elämässä.
Neuropsykiatrinen valmentaminen
tarjoaa käytännönläheistä tukea arjen hallintaan ja toiminnanohjaukseen.
Motivoiva haastattelu (MI)
vahvistaa nuoren omaa motivaatiota muutokseen ja tukee tavoitteiden saavuttamista.
Korva-akupunktio
toimii rauhoittavana ja kehoa tasapainottavana menetelmänä esimerkiksi stressin ja levottomuuden hallinnassa.
Aggression Replacement Training (ART)
kehittää sosiaalisia taitoja, itsehillintää ja rakentavia toimintamalleja haastaviin tilanteisiin.
Päihdetyön erityisosaaminen mahdollistaa kokonaisvaltaisen tuen päihteisiin liittyvissä haasteissa.
Yhdistämällä eri menetelmiä joustavasti rakennamme jokaiselle nuorelle yksilöllisen ja tavoitteellisen tuen kokonaisuuden. Tavoitteenamme on vahvistaa nuoren voimavaroja, lisätä osallisuutta ja luoda edellytyksiä turvalliselle kasvulle ja myönteiselle tulevaisuudelle.
Hiekkalinnan erityisenhuolenpidon yksikössä henkilökuntaan kuuluu sairaanhoitajia, sosionomeja, lähihoitajia, nuoriso- ja yhteisöohjaajia ja lyhyt terapeutti. Useammalla työntekijällä on neuropsykiatrinen valmentaja koulutus.
Koko henkilökunta on käynyt päihdetyön menetelmä -koulutuksen ja tämä koulutus uusitaan yksipäiväisenä joka vuosi ja siihen osallistuu koko henkilökunta. Tämän vakituinen henkilökunta on käynyt vuonna 2020 sekä 2023 AMK-tasoisen (5op) päihde- ja mielenterveyskoulutuksen, joka toteutettiin räätälöitynä tilauskurssina paikan päällä.
Työyhteisö on käynyt Lapset Puheeksi-koulutuksen sekä Palaset-koulutuksen. Yksi työntekijöistä on suorittanut myös mielenterveys- ja päihdetyön ammattitutkinnon. Pari työntekijää on koulutettu AART-menetelmäohjaajaksi. Lisäksi yksi työntekijä on Palaset- mallin menetelmäkouluttaja. Koko henkilökunnalle on koulutettu myös Avekki 1-koulutus.
Ostopalveluna Hiekkalinnassa käy psykologi ja lääkäri.
Lisäksi käytössämme on lyhytaikaisia sijaisia, jotka on haastateltu ja heidät on todettu soveltuviksi tehtävään. Pääsääntöisesti he ovat alalle opiskelevia tai oman työnsä ohessa lisätöitä tekeviä.
Työkokemusta henkilöstöltä lastensuojelutyöstä on pitkältä ajalta, yhteensä noin 60 vuotta.
Henkilökunnan mitoitus Hiekkalinnassa on 2,66
Harrastaminen Juvalla
Nuorilla on mahdollista harrastaa erilaisia harrasteita omien mielenkiinnon kohteiden mukaisesti. Kannustamme nuorta omiin harrastuksiin. Käytössämme on kuntien tarjoamat liikuntapaikat sekä opistojen tarjoamat palvelut.
Nuorilla on mahdollisuus harrastaa muunmuassa kuntosalia, nyrkkeilyä, uintia ja jääkiekkoa. Osa nuorista käy myös kiraratunneilla ja ratsastamassa.
Opiskelu Juvalla
Juvan kunnassa on hyvät edellytykset lasten ja nuorten kasvulle ja opiskelulle.
Juvalla on neljä alakoulua, yläaste ja lukio.
Etelä- Savon ammattiopisto Esedu tarjoaa eri toimipisteillään toisen asteen opintoja eri aloilla ja tutkintoon valmentavaa
valmistavan Tuva- linjan, samoin kuin Haapaveden Jedu.
Juvalta käsin voi käydä toisen asteen opintoja myös Savonlinnassa Samiedulla.
Edellytyksenä koulunkäynnille on kaikissa yksiköissä on ainoastaan nuoren psyykkinen ja sosiaalinen vahvuus, että hän pystyy ottamaan vastuuta sijaishuoltoyksikön ulkopuolisen koulun käymisestä.
Hiekkalinna
Tirrolantie 4 C
51900 Juva
Puh: 050 476 8074 (Päivystys 24/7)
Paikkoja voi kysellä
Yksikönjohtaja
Kiia Eronen
p. 050 544 6522
kiia.eronen@nevalanmaki.fi